Kuka päättää mistä sinä olet kiinnostunut?

Olin hiljattain Aalto-yliopiston järjestämässä mediakoulutuksessa. Kouluttaja kertoi kuinka tutkijoiden pitää kilpailla suuren yleisön mielenkiinnosta mitä erilaisimpia aiheita vastaan. Esimerkkeinä hän kertoi viime aikojen suurista keskustelunaiheista – vaalirahaskandaalista, kouluammunnoista ja ex-presidentin kissasta. On mahdotonta arvata, mistä viiden vuoden päästä puhutaan. Minä toiveikkaana ehdotin tiiviin aineen fysiikkaa.

On kiinnostavaa miettiä mikä määrää ihmisten kiinnostusten kohteen. Yksi selkeä syy on aiheen läheisyys. On helpompaa olla kiinnostunut vaikkapa lasten koulukaverien perheen lemmikkihankinnasta kuin siitä saavatko lapset tarpeeksi ravintoa Sahelin alueella Afrikassa. Toisaalta presidentin kissakuulumisten kiinnostavuus johtuu siitä, että meidät on mediassa opetettu olemaan kiinnostuneita poliitikkojen arjesta. Myös iltapäivälehtien Nykäs-uutisten myynti perustuu pitkälle lukijoiden huolelliseen kouluttamiseen.

Joissain tiedejulkaisuissa käytetään samanlaisia tapoja lisätä yleisön kiinnostusta kyseisiin lehtiin. Muotiaiheet saavat paljon palstatilaa. Näille lehdille on myös edullista luoda tieteen tähtiä, joiden nimiä käyttämällä vaikeakin juttu saadaan myytyä. Kollegani kutsui kyseisiä lehtiä englannin sanalla ”glossy”, kiiltävä – kunnes sitten tietenkin sai itse kutsun kirjoittaa yhteen niistä.

Vapaassa maassa kukin saa olla kiinnostunut aivan mistä haluaa. Ongelmana on vain se, että osa kiinnostuksemme aiheista tulee median luomasta tuttuuden tunteesta. Näitä aiheita en olekaan valinnut minä vaan toimittajat siinä välissä. Luonnontieteistä kiinnostuneen kannalta ongelmallista on, että useimmat toimittajista ovat humanisteja. He eivät usein lähtökohtaisesti ole kiinnostuneita luonnontieteistä. Vaikka voisi hyvin olla, että median kuluttajista suuri osa periaatteessa voisi kiinnostua tiiviin aineen fysiikasta ja sen avoimista ongelmista, he eivät niistä tiedä, koska tutkijan ja lukijan välissä on toimittaja. Ja toimittaja usein valitsee mikä on mielenkiintoista ja mitkä asiat kannattaa liittää osiksi lukijan/kuulijan/katsojan arkipäivää.

Kyse ei ole pelkästään viihdehömpästä. Vertailkaapa Helsingin Sanomien kulttuuri- ja tiedeosioita. Kulttuuriuutisia on joka päivä useita sivuja, tiedettä on pari sivua viikossa. Okei, ehkäpä useampi ihminen luonnostaan on kiinnostunut vaikkapa populaarimusiikista kuin siitä laajeneeko avaruus, mutta onko niin, että klassinen musiikki on kymmenen kertaa kiinnostavampaa kuin tiede?

Suomen parhaat luonnontiedeohjelmat tulevat Ylen Ykköseltä. Sielläkin tehtiin viime aikoina muutoksia, joissa tiedeaiheita vähennettiin ja pyrittiin niiden ”viihteellisempään” käsittelyyn. Oliko syynä kuulijoilta saatu palaute? Tuskin, veikkaan että valinta johtui päättävässä portaassa olevista humanisteista. Kuulemma muuten kuulijamääräkin on näillä ohjelmilla sittemmin pudonnut.

En yleensä lue iltapäivälehtiä. Lupaan kuitenkin heti ostaa lehden, jonka lööpissä on kirkuvin kirjaimin: ”Fyysikot löysivät Majorana-fermionin!”.

Teksti on julkaistu Suomen Akatemian verkkolehdessä 8.4.2013. Sen jälkeen ilahduttavasti Helsingin Sanomat on ruvennut julkaisemaan päivittäin tiedeuutisia, ja niiden tasokin on selvästi parantunut. Suomen tiedejournalismi on ehkäpä vielä melko ohutta, mutta suunta on kohti parempaa.